Värianalyysit kauppakeskus Willan syystapahtumassa
- Kevätmies

- 29.9.
- 5 min käytetty lukemiseen
Syksy tuo tullessaan monia tapahtumia ja meille yksi merkittävimmistä oli kauppakeskus Willan Rennompaan arkeen -tapahtuma Hyvinkäällä 6.9.
Saimme mahdollisuuden päästä testaamaan kehittämäämme versiota perinteisistä pikavärianalyyseistä eli teho-värianalyyseja jonotusperiaatteella isommassa tapahtumassa. Saimme myös pitää Willanaukion lavalla noin 20 minuutin esittelyn värianalyysistä.
Jos joku olisi sanonut meille kaksi vuotta sitten, että mitään tällaista tulisi tapahtumaan, emme olisi mitenkään voineet uskoa sitä. Emme olleet kuulleetkaan värianalyysistä ja olimme palkkatöissä käyviä henkilöitä ja nyt olemme perheyritys, joka esiintyy jopa kauppakeskusten lavoilla ja tapahtumissa.
Tässä kirjoituksessa minä, eli Kevätmies, jaan kanssanne kokemuksemme tästä hienosta ja mielenkiintoisesta tapahtumasta, joka oli meille laatuaan ensimmäinen eikä varmastikaan viimeinen!

Värianalyysi tapahtumassa
Värianalyysi on prosessi, jossa arvioidaan, mitkä värit sopivat parhaiten henkilön ihon, hiusten ja silmien sävyihin. Tämä vaikuttaa merkittävästi siihen, miten tunnemme itsemme ja miten muut näkevät meidät. Värianalyysi auttaa valitsemaan oikeat vaatteet, meikit ja hiusvärit.
Tapahtumissa usein halutaan värianalyysin asiakkaiden suhteen volyymia, eli halutaan, että mahdollisimman moni saisi halutessaan kokemuksen värianalyysistä. Silloin värianalyysin laatu ja kattavuus väistämättä kärsii. Tapahtumia ja muita tilaisuuksia varten olemme kuitenkin kehittäneet muutaman erilaisen konseptin värianalyyseistä, joista nyt pääsimme testaamaan teho-värianalyysejä jonotusperiaatteella.

Teho-värianalyysissä asiakas saa varman 12-jaollisen värianalyysituloksen mahdollisimman nopeasti. Normaalisti yhteen teho-värianalyysiin varataan aikaa 30 minuuttia (kattava värianalyysi voi kestää jopa kaksi tuntia), mutta isommissa tapahtumissa kaikki tuloksen saamisen kannalta ns. merkityksetön jätetään pois tai minä hoidan ne (mm. maksuliikenne/väripaletin opastus).
Arvioimme etukäteen, että keskimäärin asiakas voisi olla värianalyysituolissa noin 15 minuuttia, joten kolmen tunnin tapahtuman aikana saataisiin ainakin 12 värianalyysiä tehtyä. Tämä perustui siihen, kun teho-värianalyysiä testatessa nopeimmat ajat olivat 16 minuutin luokkaa. Realistinen arviomme oli, että 12-20 asiakasta saisi värianalyysin tapahtumassa.
Tehovärianalyysit jonotusperiaatteella
Kauppakeskus Willan tapahtuman osallistujat saivat mahdollisuuden ostaa todella edulliseen hintaan 29€ (kauppakeskus Willan mahdollistamana) varman 12-jaollisen värianalyysituloksen eli teho-värianalyysin jonotusperiaatteella.
Saimme kauppakeskus Willalta tyhjillään olevan liiketilan "Gallerian" käyttöömme koko päiväksi. Tila oli kaikin puolin täydellinen, ei liian iso eikä pieni ja todella valoisa isoilla ikkunoilla. Kaiken lisäksi siinä oli oma erillinen WC ja keittiö.

Rakensimme pisteemme tilaan niin, että meillä oli kolme pöytää ympäri tilaa. Ohjasimme jonon ensimmäiselle pöydälle, jossa oli meikinpoistotarvikkeita, mainosmateriaaleja ja vähän herkkuja.
Siitä jonossa ensimmäinen pääsi värianalyysipenkkiin ja toisen pöydän sekä peilin eteen. Siitä sitten tuloksen saamisen jälkeen kolmannelle pöydälle, jolla kerroin väripaletin ja värikortin hyödyllisyydestä, mahdollisuudesta ostaa ne ja hoidin maksuliikenteen.
Willan tapahtuma alkoi osaltamme "lavashow:lla"
Ennen kuin päästiin itse asiaan, eli teho-värianalyyseihin, pidimme noin 20 minuutin värianalyysin esittelyn Willanaukion lavalla. Meillä oli kunnia olla lämmittelijänä tapahtuman suurimmalle vetonaulalle eli kokki Sikke Sumarille.

Maria (Hehkumpi) hoiti lavalla suurimman osan puhumisesta ja minä sain heilutella huiveja mallimme (Marian tytär Alisa) edessä. Meille oli tullut aikaisemmin ns. "maanantaikappaleita" lahjakorteista ja saatiin niistä osa lavalle hyötykäyttöön Marialle muistilapuiksi, kuin ammattijuontajalla konsanaan.
Oli kaikille meille ensimmäinen kerta tuollaisessa paikassa, mutta siitä ja jännityksestä huolimatta kaikki suoriuduimme erinomaisesti! Tulipa esityksemme perusteella todistetusti ainakin yksi asiakas teho-värianalyysiin yläkerran liiketilaamme.

Maria sanoi, että olisi voinut puhua paljon pidempääkin, eli kattavammatkin lavaesitykset ja esittelyt värianalyysistä ovat nyt myös mahdollisia tilata sopimuksen mukaan erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Kyselyt voi laittaa sähköpostilla info@hehkumpi.fi ja mietitään yhdessä juuri teidän tarpeeseen sopiva paketti.

Teho-värianalyysit jonotusperiaatteella tapahtumassa
Meitä hieman jännitti etukäteen, että tuleekohan paikalle edes asiakkaita ja jos tulee, niin kuinka paljon. Suureksi iloksemme saimme huomata, että kun tulimme "lavashown" jälkeen lukitun liiketilamme eteen, siinä oli ehkä seitsemän henkilön jono!
Siinä sitten odotellessamme vartijaa avaamaan oven, höpisimme jonossa olevien kanssa ja taisipa Maria tirauttaa pienen onnen kyyneleenkin.
Kun saimme oven auki, olimme noin viidessä minuutissa valmiita aloittamaan värianalyysit tapahtumassa. Marian (Hehkumpi) vastuulla oli saada värianalyysitulokset ja pyrkiä näyttämään myös asiakkaalle miksi tulokseen tultiin.

Minä hoidin kaiken muun eli:
"Pidin huolta" jonosta ja muista paikalla olijoista eli tiedustelin onko kysyttävää tapahtumasta/värianalyysistä ja vastailin parhaani mukaan
Pidin myös huolen, että kaikki jonossa olevat pääsevät värianalyysiin
Teho-värianalyysin jälkeen kerroin väripaletista/värikortista ja hoidin maksuliikenteen
Teho-värianalyysejä kauppakeskus Willassa
Pääsimme aloittamaan teho-värianalyysit kymmenisen minuuttia myöhässä aikataulusta noin klo 12:10.
Ensimmäisen 50 minuutin aikana saimme tehtyä viisi asiakasta, jolloin tiesin, että saisimme tehtyä helposti luvatut 12 asiakasta kolmessa tunnissa ja koska saimme jatkaa niin pitkään kuin virtaa riitti, niin saisimme tehtyä myös muutamalle enemmän värianalyysit.

Koko tapahtuman ajan liiketilassamme oli tasainen jono asiakkaita värianalyysiin. Kun oli enää reilu tunti tapahtuma-aikaa jäljellä, jouduin käännyttämään useamman halukkaan tulijan pois jonosta, koska emme halunneet kenenkään joutuvan jonottamaan turhaan. Lopulta vihelsimme pelin poikki n. kello 15:25, jolloin 16 asiakasta oli saanut varman 12-jaollisen värianalyysituloksen.
Meillä oli myös eräänlainen takuu, että jos tulosta ei voida taata vartissa, tapahtuma on maksuton ja osallistuja saa mahdollisuuden tulla hintaan 29 euroa Tuusulan värianalyysistudiolle hakemaan tuloksen. Tätä takuuta ei onneksi tarvittu kenenkään kohdalla.
Dataa teho-värianalyyseistä tapahtumassa
Saimme siis tehtyä 16 värianalyysiä reilun kolmen tunnin aikana. Keskimäärin asiakas oli siis värianalyysipenkissä n. 12 minuuttia. Pisimpään jonottanut joutui jonottamaan yli tunnin.
Värianalyysin värivuodenajat jakautuivat seuraavalla tavalla:
Lämmin syksy x 3
Pehmeä syksy x 2
Lämmin kevät x 3
Vaalea kevät x 1
Tumma talvi x 1
Viileä talvi x 1
Vaalea kesä x 1
Pehmeä kesä x 2
Viileä kesä x 2
Saatiin siis todella laaja kattaus eri värivuodenaikatuloksia. Ainoastaan kirkas talvi, kirkas kevät ja tumma syksy jäivät puuttumaan.

Yhdeksän asiakasta osti 29 euron teho-värianalyysin lisäksi väripaletin ja seitsemän värikortin eli kaikki ostivat jomman kumman. Tämä oli hiukan yllättävää, mutta johtui todennäköisesti kolmesta seikasta:
Maria teki värianalyysit niin hyvin, että myös asiakas kerkesi 12 minuutissa näkemään miksi tulokseen tultiin ja näin ollen vakuuttui värianalyysistä ja sen hyödyistä
Asiakkaat tiesivät jo etukäteen, kuinka hyödyllinen väripaletti/värikortti on värianalyysin jälkeen
Olen hyvä myymään😃

Saimme tapahtuman järjestäjiltä ja asiakkailta lähes poikkeuksetta todella hyvää ja positiivista palautetta! Yksi hyvä kehitysehdotuskin tuli, eli voisimme harkita tällaista vuoronumerolla toimivaa jonotusperiaatetta tulevissa tapahtumissa.
Olimme miettineet tätä vaihtoehtoa jo etukäteen, mutta tulleet siihen tulokseen, että tehokkuuden ja maksimaalisen asiakkaiden volyymin kannalta tämä voisi olla haaste kauppakeskuksen kokoisessa paikassa. Pohdimme tätä kuitenkin tulevia tapahtumia silmällä pitäen.

Tapahtuman jälkeen
Värianalyysien jälkeen siivosimme tilan siihen kuntoon, missä se oli ollut sinne saapuessamme. Kävimme hyvin ansaitulla päivällisellä sushibuffetissa, jonka jälkeen ajoimme kaikkemme antaneena kotiin lepäämään ja fiilistelemään lisää tätä huipputapahtumaa!

Saimme todistettua itsellemme tämän konseptin toimivuuden värianalyyseistä isommille porukoille erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Periaatteessa tämä konsepti voidaan toistaa missä tahansa tapahtumassa, messuilla tai festareilla tai vaikkapa työporukan TYHY-, TYKY- tai muilla virkistyspäivillä.
Jos haluat meidät tapahtumaasi tai muuhun isomman ryhmän tilaisuuteen (esim. yrityksen TYKY-päivään tai pikkujouluihin) tekemään värianalyysit, värianalyysimaistiaisia tai kertomaan värianalyysistä ja väreistä, niin laita viestiä info@hehkumpi.fi tai soita +358440711402. Saadaan räätälöityä hyvinkin joustavasti erilaisia kokonaisuuksia värianalyysiteemalla juuri teidän tarpeisiin.

Kiitos, että luit kirjoitukseni meidän perheyrityksen Hehkumpi värianalyysi päivästä kauppakeskus Willan Rennompaan arkeen -tapahtumassa!
Jos heräsi jotain kysyttävää tai kommentoitavaa, niin kirjoita alle.
Lisää meidän teho-värianalyysin kehittelystä voit käydä lukemassa täältä








Kommentit