top of page

Versioni pikavärianalyysistä: teho-värianalyysi

Päivitetty: 7.4.


Kun aloitin yritykseni Hehkumpi värianalyysi, niin ajattelin, että olen todella avoin ja rohkea ja sanon "Kyllä!" käytännössä kaikkeen mihin minua kysytään mukaan. Olen aina ollut esimerkiksi vähän sellainen jännittäjä enkä aikonut hyväksyä itselleni jännitystä syyksi kieltäytyä mistään.



Minua pyydettiin messuille tekemään pikavärianalyysejä


Sitten eteeni tulikin jo yrittäjyyden alkupuolella hetki, jolloin minua pyydettiin messuille tekemään pikavärianalyysejä. Jouduin todella hankalaan tilanteeseen, kun samaan aikaan minulla uutena yrittäjänä varauskalenteri näytti, että kärjistäen yksi asiakas on tulossa kahden viikon päästä ja sitten tämä houkutteleva tarjous päästä messuille tuli ilmoille.


Siinä jouduin todella tarkasti miettimään mitä haluan ja pystyn tehdä sekä millaisia palveluja haluan tarjota. En ollut vielä tehnyt mielestäni tarpeeksi edes normaaleja kattavia värianalyysejä ja tuntui pelottavalta lähteä tekemään jotain muuta, nopealla tahdilla ja ihmismassojen keskelle.


Luokseni oli päätynyt myös jonkin verran asiakkaita, jotka olivat nimenomaan olleet pikavärianalyysissä, esimerkiksi messutapahtumassa. He eivät pääsääntöisesti tunteneet sitä tulosta ollenkaan omakseen ja sen johdosta tulivat luokseni, jolloin värianalyysitulos olikin jotain aivan muuta, mitä nämä pikavärianalyysit olivat heille antaneet.



Savolaiset värianalyysit


Olen myös kuullut puhuttavan suuntaa antavista värianalyyseistä. Vitsillä olen näihin suhtautunut, että: -Jaa suuntaa antava värianalyysi? Onko se joku savolainen värianalyysi, että "Suattaapi olla syksy, tai suattaapi olla kevät".


Olen ihmisenä hyvin paljon sellainen joko tai -ihminen, eli kun teen jotain, niin sitten myös teen kunnolla tai en ollenkaan. Minun 12-jaollinen värianalyysinikin on niin kattava, että siihen menee aikaa kaksi tuntia.


Haluan aina tarjota parasta mahdollista palvelua ja kattavaa kokemusta asiakkaalle, jotta hän saa kaiken mahdollisen tiedon ja ymmärryksen värianalyysistä ja omasta värivuodenajastaan. Mielestäni värianalyysin kuuluu olla kerran elämässä tapahtuva kokemus.



Tapani tehdä värianalyysi rajoittaa toimintaani


Voit toisesta blogipostauksestani käydä lukemassa, miten teen värianalyysin ja miten hahmotan värit ja kankaiden vaikutukset. Tavastani johtuen, minun on vaikea tehdä esimerkiksi vain 4-jaollinen värianalyysi ilman, että alakategoria paljastuisi sieltä samalla.


Jos tekisin lämmin-viileä -analyysejä ja katsoisin vain ihon pohjasävyn, niin joissakin tapauksissa se on vieläkin haastavampaa, kun ihon pohjasävy on lähempänä neutraalia. Yleensä se on kallellaan toiseen suuntaan, mutta värianalyysin edetessä selvyys siitä kumpaan suuntaan, tulee selkeästi esiin. Tästä johtuen lämpötila-analyysikään ei ole ollut minulle vaihtoehto.

Edellä mainituista seikoista johtuen, päädyin kieltäytymään näistä messuista ja kaikista muista tapahtumista, mihin minua pyydettiin tekemään pikavärianalyysejä isommille porukoille. Olisin varmasti saanut tehtyä hyvät rahat pikavärianalyyseillä aikana, jolloin asiakkaita ei todellakaan ollut tarpeeksi. En kuitenkaan kokenut ns. perinteisten pikavärianalyysien olevan minulle tuolloin vaihtoehtona.



Pikavärianalyysien luonne sekä kysyntä ja tarjonta


Pohdin pitkään tätä pikavärianalyysiasiaa ja sitä, mikä minulle voisi olla sopiva tapa ratkoa tämän palvelun suhteen kokemiani ongelmia ja vastata sen kysyntään. Enkä nyt ollenkaan tarkoita väheksyä pikavärianalyysejä. Jos on kaikille selvää, että se on vain suuntaa antava ja asiakas silti haluaa mennä, niin eihän siinä mitään väärää ole.


Minun toimintatapoihin ne eivät kuitenkaan vielä silloin sopineet enkä olisi asiakkaanakaan ollut sellainen, joka olisi pikavärianalyysiin halunnut mennä.


Vastatakseni pikavärianalyysien kysyntään, rupesin testaamaan, kauanko minulla menee tarkan värianalyysituloksen saamiseen. Värianalyysiini menee noin kaksi tuntia kokonaisuudessaan, mutta tulos on vain yksi osa sitä. Minulla oli ajatus, että tuloksen saamiseen menisi noin puoli tuntia, mutta en ollut sitä koskaan mitenkään kellottanut.



Kuvakaappaus Instagramista koskien teho-värianalyysin testaamista
Kuvakaappaus Instagram -tarinastani

Minun piti alkaa miettiä, miten lähden testaamaan tätä ja mitä pitäisi ylipäätänsä tehdä. Tässä vaiheessa minulla ei ollut vieläkään tarpeeksi ajanvarauksia kalenterissa, muutamia vain ja alkoi hieman kaulassa kuristamaan, että rahaa tarvitsisin laskuihin. Päätin tehdä niin kuin minusta tuntui hyvältä ja uskon, että se on hyvä ohjenuora kelle tahansa yrittäjälle.



Minun pikavärianalyysini testaaminen


Päätin, että myyn viidelle henkilölle testianalyysit reilulla alennuksella. He saisivat lopulta täyden kattavan värianalyysikokemuksen, mutta sitä ennen he saisivat olla puolen tunnin ajan koekaniineina uuden palveluni testaamisessa.


Ajatuksena oli, että emme ole värianalyysistudiollani, vaan esim. messuilla. Asiakas tulee paikalle ja istutan hänet käytännössä suoraan värianalyysipenkkiin. Laitan sekuntikellon päälle ja alan tekemään suoraan 12-jaollista värianalyysiä sillä tavalla, että saan tuloksen, jonka takana voin seistä. Halusin myös, että asiakas näkee itse tuloksen ja uskoo siihen.



Kuvakaappaus instagramista koskien teho-värianalyysien testaamista
Kuvakaappaus Instagram -tarinastani

Testiasiakkaat


  1. Ensimmäisen testiasiakkaan kanssa minulla meni 28 minuuttia siitä hetkestä, kun hän istui penkkiin, siihen kun sain tuloksen ja annoin hänelle väripaletin sekä hyvin pikaisen opastuksen sen käyttöön. Tämän asiakkaan haastavuudeksi arvioin 4/5.


  2. Seuraavan asiakkaan kanssa kesti 22 minuuttia ja haastavuudeksi arvioin 1/5.


  3. Kolmannen testiasiakkaan kohdalla meni 17 minuuttia ja haastavuus oli jälleen 1/5.


  4. Neljäs oli kestoltaan 16 minuuttia ja haastavuus 1/5.


  5. Viidennen kanssa meni 18 minuuttia ja haastavuus oli hieman suurempi kuin edellisillä eli 3/5. Olin selvästi onnistunut kiristämään vauhtia. Haastavinta oli se, että en voinut puhua niin paljon havaintoja ääneen kuin yleensä, jotta pääsisin nopeammin tulokseen.


  6. Minulle tuli vielä kuudes ja viimeinen testiasiakas. Tämä olikin kaikista haastavin värianalyysi eli täydet 5/5. Hänen kanssaan aikaa kului 38 minuuttia, ennen kuin uskalsin lukita tuloksen. Tämä johtui siitä, että hän oli yksi harvinaisimmista värivuodenajoista eli kirkas talvi. Hänelle sanoin, että jos tämä olisi oikea messutilanne yms. niin haluaisin, että hän tulisi minulle veloituksetta kattavaan värianalyysiin.


Hehkumpi värianalyysi taulukko teho-värianalyysin testiasiakkaiden datasta
Taulukko testiasiakkaiden haastavuudesta ja kestosta


Keskimäärin minulla meni tuloksen saamiseen n. 23 min eli hieman vähemmän mitä arvioin aluksi. Testin jälkeen haastattelin asiakkaan muutaman kysymyksen avulla. Lähes jokainen heistä näki myös itse tuloksen selkeästi ja ymmärsi miksi tulokseen päädyttiin.


Teho-värianalyysin jälkeen olleen haastattelun päätteeksi aloitin oman kattavan värianalyysini alusta ja sillä tavalla sain varmistuksen joka kerta sille, että teho-värianalyysini tulos oli ollut luotettava ja oikea.



Testailuni herätti tunteita ja ajatuksia


Kävin pikavärianalyysi-testailuani tarkkaan läpi Instagramin puolella tarinoiden muodossa. Se oli todella hauska ja mielenkiintoinen kaksiviikkoinen ja oli ihan mahtavaa, kun te siellä ruudun toisella puolen elitte tätä kanssani.



Hehkumpi värianalyysi värikonsultti Maria
Kuvakaappaus Instagram tarinastani

Teiltä tuli paljon kysymyksiä ja vähän jopa erimielisyyksiä ja kyseenalaistamista, esimerkiksi miksi myyn värianalyysiä niin halvalla (vaikka en ollut edes kertonut hintaa eikä se ollut itsellenikään vielä selvillä).


Eräs vanhoista asiakkaistani sitten hienosti keksikin termin "teho-värianalyysi", koska tällä minun uudella palvelullani ei ollut mitään tekemistä ns. perinteisten pika-analyysien kanssa. Teho-värianalyysissä varataan aikaa puoli tuntia, katsotaan asiakkaalle tarkka tulos ja siinä se.

Joskus voi tulla teho-värianalyysin asiakkaaksi jostain syystä hankala analysoitava, jolle saatan joutua sanomaan, etten pysty takaamaan sinulle tulosta näin lyhyessä ajassa (30min). Kuudennen testiasiakkaani kohdalla tämä tilanne kävi toteen. Tällaisessa tapauksessa pyytäisin asiakasta tulemaan uudestaan kattavaan värianalyysiini ilman lisäkuluja.



Teho-värianalyysin testaamisen tulos


Lähetin testiasiakkaille normaaliin tapaan kattavat sähköpostioppaat värianalyysistä. Tämän lisäksi lähetin heille uudet kysymykset koskien teho-värianalyysiä ja kattavaa värianalyysiäni. Kysyin mm. mikä olisi heidän mielestään hyvä hinta erilaisille palveluille, miten he kokivat testin tai kattavan värianalyysin, onko kehitysehdotuksia yms.


Kaiken tämän testailun ja tiedonkeruun jälkeen päätin alkaa tarjota 30 minuutin teho-värianalyysiä.



Hehkumpi värianalyysi teho-värianalyysin vaalea kesä testiasiakas
Kuvakaappaus testiasiakkaasta Instagram -tarinastani

Kattava ja teho-värianalyysi


Itse pidän eniten kattavan värianalyysin tekemisestä monestakin syystä, mutta ehkä se painavin on se, että värianalyysin pitäisi olla kerran elämässä -kokemus. Haluan, että asiakas saa kaiken sen tiedon mitä ikinä voikaan saada irti värianalyysistä.


Muutama testiasiakas sanoi kysyttäessä, että teho-värianalyysin tuloksen ja vaikutusten näkeminen ei ollut samalla tasolla kuin kattavan värianalyysin aikana. Kaikki vastasivat kuitenkin, että uskoivat kyllä vahvasti tulokseen.


Minun luotani ei kuitenkaan pääse lähtemään ilman, että varmistan ainakin kysymällä, että onko asiakkaalle jokin epäselvää ja yritän aina parhaani perustellessani asiakkaalle miksi johonkin päätelmään ja tulokseen tultiin. Oli tulos sitten helppo tai vaikea, mieluisa tai epämieluisa, niin asiakkaan kokemus värianalyysistäni on sellainen, että hän kyllä ymmärtää miksi tulos oli mitä oli.


Kaikki testiasiakkaat olivat sitä mieltä, että kun heillä oli kokemukset teho- ja kattavasta värianalyysistäni, he valitsisivat kattavan värianalyysin, vaikka se on kalliimpi. Tämän johdosta tein päätöksen tarjota teho-värianalyysiä säännöllisesti, mutta aluksi vain muutamana päivänä kuussa yhteistyökumppanini tiloissa Hiusstudio Lumialla. Haluan, että mahdollisimman moni asiakas valitsee kattavan värianalyysin saadakseen maksimaalisen hyödyn irti värianalyysistä.


Hiusstudio Lumialla varaan itselleni yhden teho-värianalyysin tekemiseen tunnin, mutta asiakkaalle se on 30 minuuttia. Tällöin minulle jää aikaa hengähtää, tyhjentää mieli ja järjestellä kaikki valmiiksi seuraavaa asiakasta varten.



Teho-värianalyysit on varattavissa rajoitetusti


Oli aivan mahtava tunne, kun avasin teho-värianalyysiajat Hiusstudio Lumialle, niin kaikki ajat meni saman tien. Rajasin teho-värianalyysit kuuteen analyysiin päivässä, koska en uskalla ainakaan alkuun tehdä enempää, kun en tiedä miten pyörälle päästä siinä menenkään.


Normaalisti teen vain kaksi, tai maksimissaan kolme kattavaa värianalyysiä päivässä, jotta pystyn antamaan itsestäni asiakkaalle 110% koko kaksituntisen värianalyysin ajan. Useat asiakkaat ovat haaveilleet siitä hetkestä jo vuosia, joten koen, että minun on oltava kaikkien odotusten arvoinen.


Teho-värianalyysin hinnaksi määritin 79 euroa oman harkinnan ja testiasiakkaiden haastatteluiden perusteella. Se sisältää vain varman 12-jakoisen värianalyysituloksen. Siinä ei oikeastaan ollenkaan perehdytä parhaisiin väreihin tai miten niitä värejä voi yhdistellä esim. tummuuksiin.


Teho-värianalyysiin ei kuulu väripaletin käytön laajaa opastusta eikä sähköpostiopasta. Väripaletin voi ostaa erikseen hintaan 40 euroa tai lompakkovärikortin 15 eurolla.


Teho-värianalyysin jatkumona pääsenkin toiseen uuteen palveluuni eli tunnin värikonsultaatioon. Sen hinta on myös 79 euroa teho-värianalyysin tavoin.


Tämä palvelu voi olla esimerkiksi hyvä lisä niille, jotka ovat käyneet teho-värianalyysissä tai haluavat muuten vain tulla testailemaan eri kankaita tai pallottelemaan muita väriasioita kanssani. Värikonsultaatioajat on toistaiseksi varattavissa vain viesteillä Instagramissa, sähköpostilla tai kotisivujeni yhteydenottolomakkeiden kautta.



Miksi kehitin teho-värianalyysin


Edellä kävin lävitse, miksi en tee pikavärianalyysejä enkä lämpötilavärianalyysejä vaan päädyin kehittämään oman konseptini ja asiakkaani hienosti nimeämän teho-värianalyysi -palvelun.


Pikavärianalyyseissä asiakkailla on usein meikkiä ja tulos on vain suuntaa antava. Minun tavoitteisiini tämä ei ole ainakaan vielä sopinut.


Lämpötilavärianalyyseissä (pika-värianalyysejä nekin) on riskinä neutraalit ihot. Esimerkiksi pehmeä kesä vs. pehmeä syksy: ne jakavat paljon samoja neutraaleja sävyjä ja virheen mahdollisuus kasvaa.


Teho-värianalyysi tuntuu minusta hyvältä ja kuuden testiasiakkaan perusteella asiakkaatkin tykkäävät. Jatkossa voit varata ajan teho-värianalyysiin muutamana päivänä kuussa Hiusstudio Lumialle Keravan Saviolle tästä. Mainostan näitä teho-värianalyysipäiviä Instagramissani.



Voi tätä riemua, kun sain uuden palvelun kehitettyä! Kuvakaappaus Instagramin tarinastani, jossa tanssin ja juhlin 16 minuutin aikaa.
Voi tätä riemua, kun sain uuden palvelun kehitettyä! Kuvakaappaus Instagramin tarinastani, jossa tanssin ja juhlin 16 minuutin aikaa.


Kiitos, että luit uudesta palvelustani teho-värianalyysistä.


Haluaisin kuulla, mitä ajatuksia teho-värianalyysini sinussa herättää tai onko sinulla kokemuksia pikavärianalyyseistä?


Kommentoi alle!



Comments


Ota yhteyttä

Kiitos kun laitat minulle viestiä!

Sähköposti

Osoite

Mahlamäentie 25, Tuusula

Tule seuraamaan!

  • Instagram
bottom of page